Miksi lomautuksista olisi pitänyt luopua?

31.10.2013

Tiedote 31.10.2013          

 

Kukaan ei kai halua lomautuksia; nyt eikä jatkossakaan.

Pääluottamusmies vastustaa aina lomautuksia, eikä tällä oteta kantaa niin sanottuihin vapaaehtoisiin talkoovapaisiin.

Työnantajan päätökset eivät ole tasa-arvoisia eivätkä oikeudenmukaisia.

 

Tehyläisten mielestä lomautukset ovat täysin mahdottomia ja järjen vastaisia.

Nyt Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tullee lomauttamaan lähes 250 tehyläistä. Kokonaisuudessaan noin 400 henkilön lomauttamisella työnantaja kuvittelee saavansa palkka ja henkilöstö sivukuluineen ”säästöä” 340000 euroa.

Se on tavoitellusta 5,8 miljoonan henkilöstösäästöstä noin 5 prosenttia.

Tämän viiden prosentin ”hinta” on aiheuttanut valtavasti mielipahaa ja ahdistusta. Siksi katsomme että lomautukset ovat kohtuuttomia työntekijöillemme.

Tässä EI oteta kantaa vapaaehtoisiin talkoovapaisiin.

Työnantaja ei suostunut tavoittelemaan henkilöstösäästöjä vain vapaaehtoisten talkoovapaiden kautta kuten esitimme.

Työnantaja vastaa sekä talkoovapaa että lomautus päätöksistä.

Tällaisten äkkijarrutusten seuraukset eivät koskaan ole oikeudenmukaisia.

 

Me teemme työmme ja esim. potilasjonojen kasvamiselle emme voi mitään.

Tehyläiset ovat kokeneet lähihistoriassa monenlaisia haasteita, mutta toisiamme kollegiaalisesti kohdellen näistäkin selviämme.

 

Yhdessä olemme:

 

Jussi Rantanen

Tehy Tyks Pääluottamusmies