Tiedote sairaanhoitopiirin yhteistyötoimikunnan kokouksesta 3.10.2013
3.10.2013
Lomautuksesta riitti puhetta
Yhteistyötoimikunta sai käsiteltäväkseen työnantajan laatimat lomautusten toimeenpanon prosessin ja periaatteet sekä yksityiskohtaisen lomautusohjeluonnoksen. Viimeistellyt ohjeet julkaistaan perjantaina 4.10. Kokouksessa asiantuntijana ollut Saana Leppä kävi niitä läpi vastaten kysymyksiin ja ottaen vastaan kommentteja.
Sekä periaatteisiin että ohjeisiin tehtiin joitakin, lähinnä teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä.
Asiasta käytiin vilkasta keskustelua. Hannele Heine nosti ensiksi esiin lomautusrajoitusten tärkeyden, mutta jäi pohtimaan, onko tarpeeksi mietitty lomautusten vaikutusta sh-piirin tulonmenetyksiin. Mirja Hovirinta ihmetteli, miten lomauttamalla saadaan säästöjä, kun kaikki voi jatkua ennallaan, eikä ”tilauskanta”ole kuitenkaan pienentynyt. Sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen muistutti, että velvoitukset on hoidettava. Näitä ovat mm. kiireellinen hoito, hoitotakuu ja potilaan oikeus hyvään hoitoon. Lisäksi hän uumoili, että jokaisella työntekijällä on töissään ”huokoisuutta”, töitä, joita voi siirtää tulevaisuuteen. Hannele Heine epäili huokoisuutta ja arveli, että jotain elektiivistä on jätettävä tekemättä ja mahdollisesti leikkaussaleja suljettava lomautusten ajaksi.
Työntekijäpuoli esitti, että lomautusten jälkeen selvitetään niiden vaikutukset talouteen, toimintaan ja työhyvinvointiin. Tähän yhtyi myös työnantajapuoli: sekä O-P. Lehtonen että sh-piirin hallituksen puheenjohtaja Piia Elo lupasivat, että vaikutuksia seurataan ja arvioidaan.
Pöytäkirjaan kirjattiin, että työntekijöiden edustajat paheksuvat sh-piirin hallituksen tekemää lomautuspäätöstä. He eivät näe mahdolliseksi lomautusten toteuttamista siten, etteivät ne vaikuttaisi palvelutuotantoon. Järjestöjen mukaan on ilmeistä, että lomautusten toteuttaminen aiheuttaa suuremman tulojen vähentymisen kuin saavutettava henkilöstömenojen säästö.
Ohjeluonnoksen kohdalla työntekijäpuolta puhutti mahdollinen lomautusten aikainen rekrytointi. Pääluottamusmiehet korostivat, että lomautusten aikana ei tule palkata henkilöstöä. Rekrytoinnin perusteleminen nähtiin mahdottomaksi, paitsi todella pakottavista syistä. Talousjohtaja Arja Pesonen heitti pohdittavaksi, olisiko sitten helpompi vaihtoehto, jos työssä olevaa henkilöstöä määrätään toisiin tehtäviin.
Keskustelua syntyi myös talkoovapaa- ja lomautusvuorokausien määrästä. Onko yleiskirjeen 4/7 sitova? Työntekijäpuoli näki lomauttamisen ylärajaksi tuon 7 vrk, ja O-P. Lehtonenkin piti sitä luottamuksellisen ilmapiirin säilymisen kannalta tärkeänä.
Nyt siis ohjeisiin tehdään tarpeelliset korjaukset, ja ne julkaistaan perjantaina 4.10. Yksikkökohtaiset lomautussuunnitelmat käsitellään yhteistyötoimikunnan kokouksessa 30.10.
Ravintohuoltoa ja rakennuksia
Muissa asioissa Janne Sjölund nosti esiin ravintohuollon tuotannon järjestämismallin selvityksen. Hän kaipasi valmisteluun lisää avoimuutta sekä terävämpää yhteistoiminnallisuutta.
Mika Rönnholm ilmaisi huolensa T-sairaalan laajennuksessa ilmenneistä puutteista ja vioista. Rakennuksessa työskentelevä henkilöstö alkaa hänen mukaansa olla tiukoilla ja tehokas työskentely uhkaa vaarantua, kun epäkohtiin ei ole puututtu. O-P. Lehtonen liitti mukaan myös lääkehuollon rakennuksen puutteet. YTT:n huoli välitetään teknilliselle johtajalle.
Kristina Mäkelä kysyi, missä mennään U2-sairaalan suunnittelun suhteen. O-P. Lehtonen kertoi, että tällä hetkellä asiassa ei ole uutta tiedotettavaa, vaan nyt on aikalisän paikka. Mäkelä toivoi edelleen työsuojelun edustusta tilatyöryhmään, jotta varsinkin U-sairaalan olosuhteiden poikimiin ongelmiin päästäisiin puuttumaan ripeämmin. Muut listalla olleet asiat yhteistyötoimikunta siirsi seuraavaan kokoukseen.
|